Kaupunkien kirjoa

Yllätyin siitä kuinka huomattavasti kaupungit poikkeavat Israelissa toisistaan.
Uskonnollisuus ja uskonnot kiistämättä sävyttävät Jerusalemia. Vanhassa kaupungissa kaikki tämä tiivistyy entisestään. Jerusalemin katuvilinä tuo myös uskonnot esiin, hunnutettujen naisten lisäksi katukuvaan kuuluvat kiistämättä miehet, jotka ovat pukeutuneet perinteiseen ortodoksijuutalaisen miehen asuun eli mustaan pukuun, valkeaan paitaan ja mustaan lierihattuun. Ortodoksijuutalaisnaiset erottaa pitkästä, yli polven ulottuvasta hameesta ja peittävästä yläosasta sekä perukista tai huivista, joka peittää hiukset.
Jos uskonnot sävyttävät Jerusalemia, Tel Avivissa se on elämisen kiihkeys. Kaupunki ei koskaan nuku. Ihmiset viettävät aikaa katukahviloissa ja ravintoloissa sekä nauttivat auringosta rannalla. Eläminen ja siitä nauttiminen kuuluvat Tel Aviviin. Tätä tukevat lukuisat kulttuuritapahtumat, joita kaupunki tuntuu järjestävän erittäin usein. Tel Aviv on tunnettu myös kaupan keskuksena, ja kuluttaminen leimaa kiistämättä kaupunkia – lukuisat ostoskeskukset ja pikkuputiikit pitävät huolen siitä, että kaikki tarpeellinen ja paljon tarpeetonta on helposti löydettävissä.
Perinteisen rantalomakohteen maineen on ansaitusti saanut Eilat. Eilatin rannat ja Punaisen meren tarjoamat oivat sukellusmahdollisuudet ovat kiistämättä muokanneet kaupungista turistien suosikin, mutta jos kaupungista poistaisi kaikki hotellit tuntuu, että jäljelle ei jäisi juuri mitään.
Israelien kaupunkien välinen erilaisuus on hämmästyttävä ja hämmentävä mutta myös hienoa asia – erilaisuutta maailmaan mahtuu ja pitää mahtua, se tekee asioista ja myös Israelista juuri kiinnostavan!

Mielipiteitä

Israelissa päätyy helposti juttusille vieraiden kanssa bussissa, kahviloissa tai lähes missä vain. Keskustelu tuntuu väistämättä ajautuvan päivän polttaviin teemoihin, jolloin mielipide on valttia. Sitä odotetaan, samoin kuin kunnollisia perusteluja. Ilman mielipidettä ei näytä olevan keskustelua. Erimielisyydet eivät tunnu haittaavan, päinvastoin, niitä tunnutaan odottava ja ne vasta sytyttävät keskustelun.
Näkemyksien kirjo on tullut silmiinpistävästi esille Israelin uuden hallituksen kokoamista seuratessa. Osapuolten visiot paremmasta huomisesta, kuinka se saavutetaan, ovat varsin vaihtelevia – mutta eipä näytä haittaavan. Uusi hallitus on muodostettu. Mielipiteiden vaihto siis jatkuu ja mielenkiinnolla voi vai odottaa minkälaisiin ratkaisuihin keskustelut päättyvät.

Yliopistomaailman arkea ja oppimisen tärkeys

Suomessa on kohistu jo kauan yliopistouudistuksesta; miten parantaa tasoa, lisätä rahoitusta ja saada nopeammassa aikataulussa tutkinnon suorittaneita. Mikä on valtion tahto ja päämäärä, ja miten käy akateemiselle vapaudelle?

Israelin yliopistoissa asia on selvä, kaikki kiteytyy sanan ”yksityinen” ympärille. Yliopiston rahoitus tulee pitkälti yksityisiltä lahjoittajilta, joka näkyy kirjastojen, aukioiden ja tiedekuntien rakennusten nimissä sekä ennen kaikkea sieltä täältä löytyvistä kiitos-laatoista. Tel Avivin yliopiston humanistinen tiedekunnan nimi on ”The Lestin and Sally Entin Faculty of Humanities”.
Yksityinen rahoitus on myös avainsana yliopisto-opinnoille. Valtio ei myönnä opintotukea ja maisterin paperit saadakseen opiskelijoiden on maksettava kolmen vuoden aikana (kolmesti vuodessa) huomattava lukukausimaksu. Israelissa on kuitenkin jonkin verran säätiöitä, joilta voi anoa tukea opintojen rahoittamiseen, mutta kuten yleistä, vain osaa hakijoista onnistaa. Yliopisto-opiskelu on siis periaatteessa mahdollista kaikille halukkaille, ja koulutuksen tärkeyttähän kukaan ei kiistä! Hinta on toki se mikä voi arveluttaa. Mutta, ei niin pahaa, ettei hyvääkin. Opiskelun kalleus selkeästi motivoi opiskelijoita suorittamaan ja oppimaan sekä opetukselta vaaditaan hyvää tasoa. Yliopistot myös vastaavat kutsuun. Henkilökohtainen ohjaus ja palautteen antaminen ovat arkipäivää ja vankalla pohjalla.

Erinomainen yliopisto-opetus ja opiskelijoiden kova motivaatio suorittaa tutkinto ovat mainioita asioita akateemiseen maailmaan, mutta samalla kun tämä yhdistyy kovaan kilpailuun tulevasta rahoituksesta sitä jää pakostakin miettimään akateemista vapautta. Voiko kiire ja tuottavuuden tavoittelu taata parhaan mahdollisuuden uusien ajatusten kehittelylle? Ja tästähän akateemisessa maailmassa on loppujen lopuksi kyse.
Yksityinen – yhteisöllinen - napakkuus – vapaus –rahoitus – tuottavuus - ongelma on siis osa myös Israelin yliopistomaailman haasteita. Universaalin ongelma äärellä ollaan.

Länsirannasta ja tutustumisesta

Ero palestiinalaisten ja israelilaisten elämän välillä on helppo huomata. Kyse ei ole ainoastaan ulkoisista puitteista vaan myös mentaliteetista. Siinä missä ensimmäisten Israelissa viettämieni kuukausien aikana paikalliset tuntuivat äänekkäiltä ja hämmästyttävän suoran tuttavallisilta, se on pientä verrattuna Jerikossa, Nablusissa ja Ramallahissa koettuun. Samalla romuttui käsitys Tel Avivista kaupunkina, joka on ”crazy and noisy”. Kiihkeys ja tunteellisuus saavat todellakin uuden merkityksen Länsirannan jälkeen; Israel tuntuu Euroopalta, ei Lähi-idältä. Kommenteistani huomaa, että vierasta on siis koettu - olen määritellyt ympäröivän ”lasieni” kautta erilaiseksi, vieraaksi. Väitöskirjani teema ”toiseus” ja sen tulkinta näyttävät siis kuuluvan maailmaani myös arjessa, ei vain tutkimuksessa.
Jos minä koin Länsirannan elon toiseksi, sama oli paikallisten vinkkeli minuun. Hiuksia peittämätön, vaalea, sinisilmäinen kulkija ei ole tyypillinen näky Nablusin kaduilla. Vieraan kohtaamisesta oli siis todellakin kyse, mutta oikein miellyttävällä tavalla - sanoisin kohtaamista nimittäin tutustumiseksi. Kunnioittava käytös ja avoin mieli uuden kohtaamisessa ovat erinomainen lähtökohta osapuolten välillä. Tätä koin ja tätä toivon vieläkin enemmän niin tänne maailman laidalle kuin muuallekin – tutustuminen vieraaseen vähentää ennakkoluuloja ja on väylä rauhalliseen, sopuisaan yhteiseloon sekä toisen ymmärtämiseen! Shalom!

Purim - railakkaan iloinen naamiaisjuhla

Olen innolla odotellut näkeväni juutalaisten juhlia. Hanuka tuli koettua joulukuun loppupuolella ja seuraavaksi vuorossa oli Purim, 10.3. Vaikka Suomessakin varsinainen juhlinta tapahtuu yleensä aattona, edelleen jotenkin yllätyn Israelissa, kun juhlinta alkaa auringon laskettua eli päivän ennen varsinaista juhlapäivää. No, tiedän kyllä hyvin, että juutalaiset katsovat päivän alkavan ja päättyvän auringon laskuun, mutta silti tapa onnistuu vielä hämmentämään. Purim –juhlinta käynnistyi siis täyteen vauhtiinsa 9.3. auringon laskettua, ja jatkui rauhallisemmin 10.3. Meno Tel Avivin kaduilla, varsinkin Purim-juhlinnan keskuspaikassa eli Florentin kadulla muistutti pitkälti Suomen vappua. Iloisia, juhlivia ja tanssivia ihmisiä sekä koko kaupunki on enempi vähempi sekaisin ja sykkeessä. Pupukorvia ja cowboy-hattuja vilahteli siellä täällä sekä viini virtasi – aivan kuten perinne edellyttää.
Naamiaisasut kuuluvat olennaisena osana Purimin juhlintaan, aivan kuten hienoinen liiallinen alkoholin nauttiminen. Molemmat korostavat juhlan perimmäisiä syitä. Purim-juhlan aikana muistellaan Persian juutalaisten pelastumista juonesta, jolla Kserkses-kuninkaan neuvonantaja Haman yritti tuhota heidät. Tapahtumat on kuvattu Vanhan testamentin Esterin kirjassa. Vainoihin liittyen, naamiaisasut korostavat henkilöllisyyden piilottamista ja humalassa olo sitä iloa, mitä vainojen loppuminen sai aikaan. Purim on itse asiassa vuoden ainoa päivä, jolloin Talmud kehottaa juutalaisia juomaan niin paljon, ettei pysty erottamaan "kirottua Hamania" "siunatusta Mordokaista". Mordokai oli Esterin lisäksi niitä, jotka saivat juutalaisten vainot loppumaan.

Vanhan Testamentin Esterin kirjan lukeminen synagogassa kuuluu olennaisesti purimin juhlintaan. Koska Esterin kirja käskee juutalaisten "pitää iloisia juhlia ja pitoja, lähettää toisilleen herkkuja ja antaa lahjoja köyhille" purimina, onkin purimin aikana tapa lähettää ystäville leivonnaisia, varsinkin hedelmillä, unikonsiemenillä tai suklaalla täytettyjä kolmikulmaisia ”homentasheneita” eli ”Hamanin taskuja”. Lisäksi lahjoitetaan yleisesti rahaa hyväntekeväisyyteen. Purimina ilonpito on sallittua myös synagogassa. Joka kerta kun Haman tai joku hänen kymmenestä pojastaan mainitaan, seurakunta pitää meteliä räikillä, tömistämällä tai pöytää hakkaamalla. Esterin ja Mordokain nimiä tervehditään viheltämällä tai hurraamalla. Purimina rukouksetkin saatetaan lukea tavalla, joka ei muulloin tulisi kuuloonkaan. Saatetaan kilpailla siitä, kuka lukee rukoukset nopeimmin tai rukouksia voidaan laulaa maallisilla sävelmillä. Joissakin seurakunnissa naamiaisasuun sonnustautumattomia saatetaan ampua vesipyssyllä tai he joutuvat laulamaan laulun. Purimina kuuluu rikkoa myös joitain Tooran lakeja, joten juhlan motto ”kaikki on sallittua” kuvaa menoa erinomaisesti.
Varsinainen vapautumisen juhla siis!

Päivänsäteitä Israelissa

Israelissa ei voi olla huomaamatta lasten läsnäoloa. Reippaina ja aktiivisina heidät huomaa helposti katukuvasta ja väittäisin, että ei ole puistoa tai viheraluetta, josta ei löydy leikkikenttää. Leikkikentät ovat myös kovassa käytössä, päivisin niissä näkee isovanhempia vauvojen kanssa ja iltapäivällä koulukkaita, alkuillasta varsinkin partiolaisia. Sapattina vanhemmat suuntaavat myös keinujen luo tai itse asiassa ihan minne vain – Israelissa ei näytä olevan paikkaa minne lapsia ei otettaisi mukaan! Lapsista siis pidetään selkeästi ja heidän kansaan halutaan viettää aikaa. Lukuisat lapsille järjestetyt juhlat puistoissa ovat myös osoitus tästä – ainakin opiskelija-asuntolani edessä olevassa pistossa ei ole viikkoa, jolloin lastenmusiikki ei raikuisi kovaäänisistä ja pikkuisia parveilisi sinne tänne. Vaikka Israelin valtio suhtautuu hyvin positiivisesti perheen lisäykseen, oli yllätys kuulla, että vanhempainvapaat ovat alta vuoden. Isovanhempia, leikkikenttiä sekä lapsille järjestettyjä tilaisuuksia siis tarvitaan; ja niitä riittää, hyvä!

All that Jazz

Odottelin koko talven Tel Avivin Jazz -festivaalia. Olen aina pitänyt juutalaisia jazzväkenä, ja siksi olin hieman ihmeissäni kun huomasin kyseessä olevan varsin pienen piirin tapahtuman. No, väki oli asialle sitäkin omistautuneenpaa ja tarjonta mainio! Keikoilla esiintyjät eivät ainoastaan olleet panostaneet musiikilliseen antiin vaan myös kuvalliseen. Sain itse varsin paljon irti eräästä keikasta, jossa kankaalle heijastettiin biisiin sopiva kuva, joka muuntautui biisin sävyjen mukaan. Kokonaisvaltainen musiikkielämys ja vei ehdottomasti mukanaan. Jamien osalta yleisön veti mykäksi huuliharppua soittava nuori nouseva israelilaistähti – saksofonistillakin olisi ollut tekemistä moisten sävelten esiin manaamiseen - huikeaa. Israelilaisia jazz-muusikkoja oli jonkin verran esillä, mutta paljon oli Amerikasta. Jazz-kokemukseni vahvistaa sitä yleistä huomiota, että Israelin ja Amerikan välillä on todellakin syvä, monialainen ja toimiva yhteys.

Musiikin rajat

Tel Aviv juhlii satavuotis-synttäreitään, ja kaupungissa on panostettu kulttuuritarjontaan. Eräs tapahtumista oli kaupungin talon aukiolla järjestetty musiikki-festari, jossa israelilaisia bändejä esiintyi toinen toisensa jälkeen. Suomalaiselle Hard Rock on varsin tuttua, mutta Israelissa sitä harvemmin kuulee, vaikka se aikas suosittua onkin. Joka tapauksessa ilahduinkin kovin, kun lauteille nousi israelilainen Hard Rock bändi. Hepreaksi laulettujen biisien sanoista en täysin päässyt kärryille, mutta kaipuusta ja hankaluuksista oli ainakin joissain kyse. Kieli ja maa sekä paikka siis vaihtelevat mutta sanoma ei. Kaikki tämä tekee maailmasta jotenkin pienemmän, yhteisen perheen tuntua!

Kulttuurien kirjoa

Liekö loma Suomessa oli erityisen piristävä vai Israel täynnä ihmeteltävää, sillä Tel Avivin palattuani paikka tuntuu pursuavan uutta havainnoitavaa. Käynti elokuvien vuokraamo&myynti-liikkeessä sinetöi ehkä jo aiemminkin mielessä pyörineen huomion Israelin kulttuurien kirjosta. Jos elokuvia löytyy lähes mistä tahansa maasta, julkisissa kulkuneuvoissa matkustaessa on ihme, jos ei kuule vähintään kolmea, neljää eri kieltä (heprea, englanti ja venäjä, arabia); eikä ole yllätys kuulla tämän päälle saksaa, ranskaa, italiaa tai tanskaa. Kysyinkin eräältä israelilaiselta ystävältäni, onko tunnetusti maata, jossa juutalaisia ei tiedettäisi asustavan. Hänen mukaansa ei. Kansainvälisyyttä siis löytyy mutta uskonnollinen katsomus yhdistää – sen huomaa!

Arkea
Suomessa lomaillessani lähes jokainen kysyy, kuinka Gaza-tilanne näkyi Tel Avivissa. Vastaukseni, ”ei juuri mitenkään”, hämmästyttää monia –ovathan Tel Aviv ja Gaza vain n. 60km päässä toisistaan. Toki ensimmäisinä viikkoina ihmiset välttelivät julkisia kulkuneuvoja ja –kokoontumisia pommi-iskujen pelossa, mutta pian tämä meni ohitse. Jatkuvaan varuillaan oloon on siis näytetty tottuvan ja elämää halutaan jatkaa entiseen tapaan mahdollisimmin pian. Katukahvilat vilisevät ihmisiä ja Tel Aviv on edelleen ”crazy and noisy” kuten paikalliset tuumaavat. Mennyttä ei kuitenkaan voi sivuuttaa, ja eräs konkreettinen osoitus tästä on Israelin lippujen lisääntyminen katukuvassa. Kansallistunne ja oman valtion olemassaolon pohdinta näyttävät pulpahtaneen selkeästi pinnalle.

Kaukana kotoa

Kun kadulla vastaan kävelee surfilautaa kädessään kantavia shortseihin ja sandaaleihin varustautuneita nuoria miehiä ja naisia, on pakko todeta, että kaukana kotoa ollaan. Näin talven aikaan meri tarjoaa kunnon tyrskyjä, joten surfarit ovat Välimerestä innoissaan. Aina ei aaltojen harjalla lautailu onnistu ja sinne yrittävät näyttävät jotakuinkin merihätään joutuneilta ja hyvin pieniltä luonnon voimien edessä – hurjaa menoa. Vielä hurjemmaksi surfareiden katselun tekee se, että Tel Avivissa sitä vaan nautitaan olosta ja elosta kun n. 60 km:n päässä on sota. No, tämä on Israel ja kaikkeen tottuu. Vaihtari on kuitenkin vielä vähän ihmeissään.

Kissaihmisiä

Israelilaiset pitävät selvästi kissoista. Kaduilla ja puistoissa pyörii paljon kissoja, kiiltävä karvaisia ja oman arvonsa tietäviä puoliksi villejä, puoliksi kesyjä pikkupetoja. Tyypillistä on, että jossain kohti katua tai puiston kulmaa näkyy avonainen kissanruokapurkki, kun joku on halunnut pitää huolta lähistön hiirten pyydystäjistä. Yliopiston kampus on myös täynnä kissoja, eilen näin kun eräs tyttö kaivoi kassistaan oman eväsleivän ja naksuja misseille. Kissat ovat siis arvossaan, hiirten laita onkin sitten toinen. Toisaalta, kai tämä nyt sitten on sitä ekologista tuholaisten torjuntaa parhaimmillaan? Joskus vanhat keinot ovat parempia, kuin pussillinen uusia?

Matkustaminen avartaa

Joulu ja matkustaminen liittyvät usein toisiinsa. Tänä vuonna päädyinkin Tel Avivin Ben Gurion lentokentälle. Lentokenttä ei ole ainoastaan toimiva vaan myös avara ja kaunis. Sisätiloissa viitataan minimalistisesti mutta onnistuneesti alueen historiaan. Löytyypä saapuvien aulan ulko-oven edestä Dalin veistoskin, se esittää Menoraa, juutalaisten seitsemänhaaraista kynttilänjalkaa. Mieleenpainuvimman elämyksen sain kentällä kuitenkin kuulutuksista. Perinteisten, ”älä jätä matkatavaroitasi vartioimatta”, ”sisätiloissa ei saa tupakoida” lisäksi ”aseiden kuljettaminen kentällä on kielletty” oli hätkähdyttävä. Toki kuulutuksessa viitattiin sotilaisiin mutta silti, eipä moista usein kuule Suomen kentillä tai asemilla. Jonkin verran kaukana kotoa siis ollaan.