Kaukana kotoa
Kun kadulla vastaan kävelee surfilautaa kädessään kantavia shortseihin ja sandaaleihin varustautuneita nuoria miehiä ja naisia, on pakko todeta, että kaukana kotoa ollaan. Näin talven aikaan meri tarjoaa kunnon tyrskyjä, joten surfarit ovat Välimerestä innoissaan. Aina ei aaltojen harjalla lautailu onnistu ja sinne yrittävät näyttävät jotakuinkin merihätään joutuneilta ja hyvin pieniltä luonnon voimien edessä – hurjaa menoa. Vielä hurjemmaksi surfareiden katselun tekee se, että Tel Avivissa sitä vaan nautitaan olosta ja elosta kun n. 60 km:n päässä on sota. No, tämä on Israel ja kaikkeen tottuu. Vaihtari on kuitenkin vielä vähän ihmeissään.
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
tiistai 13. tammikuuta 2009
Kissaihmisiä
Israelilaiset pitävät selvästi kissoista. Kaduilla ja puistoissa pyörii paljon kissoja, kiiltävä karvaisia ja oman arvonsa tietäviä puoliksi villejä, puoliksi kesyjä pikkupetoja. Tyypillistä on, että jossain kohti katua tai puiston kulmaa näkyy avonainen kissanruokapurkki, kun joku on halunnut pitää huolta lähistön hiirten pyydystäjistä. Yliopiston kampus on myös täynnä kissoja, eilen näin kun eräs tyttö kaivoi kassistaan oman eväsleivän ja naksuja misseille. Kissat ovat siis arvossaan, hiirten laita onkin sitten toinen. Toisaalta, kai tämä nyt sitten on sitä ekologista tuholaisten torjuntaa parhaimmillaan? Joskus vanhat keinot ovat parempia, kuin pussillinen uusia?

keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Matkustaminen avartaa
Joulu ja matkustaminen liittyvät usein toisiinsa. Tänä vuonna päädyinkin Tel Avivin Ben Gurion lentokentälle. Lentokenttä ei ole ainoastaan toimiva vaan myös avara ja kaunis. Sisätiloissa viitataan minimalistisesti mutta onnistuneesti alueen historiaan. Löytyypä saapuvien aulan ulko-oven edestä Dalin veistoskin, se esittää Menoraa, juutalaisten seitsemänhaaraista kynttilänjalkaa. Mieleenpainuvimman elämyksen sain kentällä kuitenkin kuulutuksista. Perinteisten, ”älä jätä matkatavaroitasi vartioimatta”, ”sisätiloissa ei saa tupakoida” lisäksi ”aseiden kuljettaminen kentällä on kielletty” oli hätkähdyttävä. Toki kuulutuksessa viitattiin sotilaisiin mutta silti, eipä moista usein kuule Suomen kentillä tai asemilla. Jonkin verran kaukana kotoa siis ollaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)