lauantai 28. maaliskuuta 2009

Länsirannasta ja tutustumisesta

Ero palestiinalaisten ja israelilaisten elämän välillä on helppo huomata. Kyse ei ole ainoastaan ulkoisista puitteista vaan myös mentaliteetista. Siinä missä ensimmäisten Israelissa viettämieni kuukausien aikana paikalliset tuntuivat äänekkäiltä ja hämmästyttävän suoran tuttavallisilta, se on pientä verrattuna Jerikossa, Nablusissa ja Ramallahissa koettuun. Samalla romuttui käsitys Tel Avivista kaupunkina, joka on ”crazy and noisy”. Kiihkeys ja tunteellisuus saavat todellakin uuden merkityksen Länsirannan jälkeen; Israel tuntuu Euroopalta, ei Lähi-idältä. Kommenteistani huomaa, että vierasta on siis koettu - olen määritellyt ympäröivän ”lasieni” kautta erilaiseksi, vieraaksi. Väitöskirjani teema ”toiseus” ja sen tulkinta näyttävät siis kuuluvan maailmaani myös arjessa, ei vain tutkimuksessa.
Jos minä koin Länsirannan elon toiseksi, sama oli paikallisten vinkkeli minuun. Hiuksia peittämätön, vaalea, sinisilmäinen kulkija ei ole tyypillinen näky Nablusin kaduilla. Vieraan kohtaamisesta oli siis todellakin kyse, mutta oikein miellyttävällä tavalla - sanoisin kohtaamista nimittäin tutustumiseksi. Kunnioittava käytös ja avoin mieli uuden kohtaamisessa ovat erinomainen lähtökohta osapuolten välillä. Tätä koin ja tätä toivon vieläkin enemmän niin tänne maailman laidalle kuin muuallekin – tutustuminen vieraaseen vähentää ennakkoluuloja ja on väylä rauhalliseen, sopuisaan yhteiseloon sekä toisen ymmärtämiseen! Shalom!

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Purim - railakkaan iloinen naamiaisjuhla

Olen innolla odotellut näkeväni juutalaisten juhlia. Hanuka tuli koettua joulukuun loppupuolella ja seuraavaksi vuorossa oli Purim, 10.3. Vaikka Suomessakin varsinainen juhlinta tapahtuu yleensä aattona, edelleen jotenkin yllätyn Israelissa, kun juhlinta alkaa auringon laskettua eli päivän ennen varsinaista juhlapäivää. No, tiedän kyllä hyvin, että juutalaiset katsovat päivän alkavan ja päättyvän auringon laskuun, mutta silti tapa onnistuu vielä hämmentämään. Purim –juhlinta käynnistyi siis täyteen vauhtiinsa 9.3. auringon laskettua, ja jatkui rauhallisemmin 10.3. Meno Tel Avivin kaduilla, varsinkin Purim-juhlinnan keskuspaikassa eli Florentin kadulla muistutti pitkälti Suomen vappua. Iloisia, juhlivia ja tanssivia ihmisiä sekä koko kaupunki on enempi vähempi sekaisin ja sykkeessä. Pupukorvia ja cowboy-hattuja vilahteli siellä täällä sekä viini virtasi – aivan kuten perinne edellyttää.
Naamiaisasut kuuluvat olennaisena osana Purimin juhlintaan, aivan kuten hienoinen liiallinen alkoholin nauttiminen. Molemmat korostavat juhlan perimmäisiä syitä. Purim-juhlan aikana muistellaan Persian juutalaisten pelastumista juonesta, jolla Kserkses-kuninkaan neuvonantaja Haman yritti tuhota heidät. Tapahtumat on kuvattu Vanhan testamentin Esterin kirjassa. Vainoihin liittyen, naamiaisasut korostavat henkilöllisyyden piilottamista ja humalassa olo sitä iloa, mitä vainojen loppuminen sai aikaan. Purim on itse asiassa vuoden ainoa päivä, jolloin Talmud kehottaa juutalaisia juomaan niin paljon, ettei pysty erottamaan "kirottua Hamania" "siunatusta Mordokaista". Mordokai oli Esterin lisäksi niitä, jotka saivat juutalaisten vainot loppumaan.

Vanhan Testamentin Esterin kirjan lukeminen synagogassa kuuluu olennaisesti purimin juhlintaan. Koska Esterin kirja käskee juutalaisten "pitää iloisia juhlia ja pitoja, lähettää toisilleen herkkuja ja antaa lahjoja köyhille" purimina, onkin purimin aikana tapa lähettää ystäville leivonnaisia, varsinkin hedelmillä, unikonsiemenillä tai suklaalla täytettyjä kolmikulmaisia ”homentasheneita” eli ”Hamanin taskuja”. Lisäksi lahjoitetaan yleisesti rahaa hyväntekeväisyyteen. Purimina ilonpito on sallittua myös synagogassa. Joka kerta kun Haman tai joku hänen kymmenestä pojastaan mainitaan, seurakunta pitää meteliä räikillä, tömistämällä tai pöytää hakkaamalla. Esterin ja Mordokain nimiä tervehditään viheltämällä tai hurraamalla. Purimina rukouksetkin saatetaan lukea tavalla, joka ei muulloin tulisi kuuloonkaan. Saatetaan kilpailla siitä, kuka lukee rukoukset nopeimmin tai rukouksia voidaan laulaa maallisilla sävelmillä. Joissakin seurakunnissa naamiaisasuun sonnustautumattomia saatetaan ampua vesipyssyllä tai he joutuvat laulamaan laulun. Purimina kuuluu rikkoa myös joitain Tooran lakeja, joten juhlan motto ”kaikki on sallittua” kuvaa menoa erinomaisesti.
Varsinainen vapautumisen juhla siis!

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Päivänsäteitä Israelissa

Israelissa ei voi olla huomaamatta lasten läsnäoloa. Reippaina ja aktiivisina heidät huomaa helposti katukuvasta ja väittäisin, että ei ole puistoa tai viheraluetta, josta ei löydy leikkikenttää. Leikkikentät ovat myös kovassa käytössä, päivisin niissä näkee isovanhempia vauvojen kanssa ja iltapäivällä koulukkaita, alkuillasta varsinkin partiolaisia. Sapattina vanhemmat suuntaavat myös keinujen luo tai itse asiassa ihan minne vain – Israelissa ei näytä olevan paikkaa minne lapsia ei otettaisi mukaan! Lapsista siis pidetään selkeästi ja heidän kansaan halutaan viettää aikaa. Lukuisat lapsille järjestetyt juhlat puistoissa ovat myös osoitus tästä – ainakin opiskelija-asuntolani edessä olevassa pistossa ei ole viikkoa, jolloin lastenmusiikki ei raikuisi kovaäänisistä ja pikkuisia parveilisi sinne tänne. Vaikka Israelin valtio suhtautuu hyvin positiivisesti perheen lisäykseen, oli yllätys kuulla, että vanhempainvapaat ovat alta vuoden. Isovanhempia, leikkikenttiä sekä lapsille järjestettyjä tilaisuuksia siis tarvitaan; ja niitä riittää, hyvä!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

All that Jazz

Odottelin koko talven Tel Avivin Jazz -festivaalia. Olen aina pitänyt juutalaisia jazzväkenä, ja siksi olin hieman ihmeissäni kun huomasin kyseessä olevan varsin pienen piirin tapahtuman. No, väki oli asialle sitäkin omistautuneenpaa ja tarjonta mainio! Keikoilla esiintyjät eivät ainoastaan olleet panostaneet musiikilliseen antiin vaan myös kuvalliseen. Sain itse varsin paljon irti eräästä keikasta, jossa kankaalle heijastettiin biisiin sopiva kuva, joka muuntautui biisin sävyjen mukaan. Kokonaisvaltainen musiikkielämys ja vei ehdottomasti mukanaan. Jamien osalta yleisön veti mykäksi huuliharppua soittava nuori nouseva israelilaistähti – saksofonistillakin olisi ollut tekemistä moisten sävelten esiin manaamiseen - huikeaa. Israelilaisia jazz-muusikkoja oli jonkin verran esillä, mutta paljon oli Amerikasta. Jazz-kokemukseni vahvistaa sitä yleistä huomiota, että Israelin ja Amerikan välillä on todellakin syvä, monialainen ja toimiva yhteys.

Musiikin rajat

Tel Aviv juhlii satavuotis-synttäreitään, ja kaupungissa on panostettu kulttuuritarjontaan. Eräs tapahtumista oli kaupungin talon aukiolla järjestetty musiikki-festari, jossa israelilaisia bändejä esiintyi toinen toisensa jälkeen. Suomalaiselle Hard Rock on varsin tuttua, mutta Israelissa sitä harvemmin kuulee, vaikka se aikas suosittua onkin. Joka tapauksessa ilahduinkin kovin, kun lauteille nousi israelilainen Hard Rock bändi. Hepreaksi laulettujen biisien sanoista en täysin päässyt kärryille, mutta kaipuusta ja hankaluuksista oli ainakin joissain kyse. Kieli ja maa sekä paikka siis vaihtelevat mutta sanoma ei. Kaikki tämä tekee maailmasta jotenkin pienemmän, yhteisen perheen tuntua!